Apt 27: 21 ”Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja vahingosta. 22Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei yksikään teistä huku, ainoastaan laiva hukkuu. 23Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, 24ja sanoi: ’Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat’. 25Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on puhuttu. 26Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua.” 27Ja kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme Adrianmerellä, tuntui merimiehistä keskiyön aikaan, että lähestyttiin jotakin maata.
Paavali oli ollut Kristuksen tähden vankina Kesareassa kaksi vuotta. Nyt hän oli osa vankikuljetusta meriteitse Kesareasta Roomaan. Elettiin jo loppusyksyä aivan alkutalven tuntumassa. Laivamatkan ensimmäinen osio Kesareasta Myrraan ja toinen osio Myrrasta Kauniisiin satamiin sujuivat vielä kohtuullisesti. Kolmannen osion tullessa olosuhteet olivat jo vaaralliset talven lähestyttyä. Paavalin estelyistä huolimatta päälliköt luottivat enemmän omiin taitoihinsa ja kokemukseen kuin varoituksen sanaan ja lähtivät vielä merimatkalle Kauniista satamista kohti Foiniksia.
Tällä matkalla Paavali ja muut 275 laivassa olijaa joutuivat suorastaan hengenvaaraan. Nousi ankara koillismyrsky, joka piti laivaa otteessaan pitkän ajan. Mikään ei tuntunut auttavan. Välillä laivaa korjattiin, välillä vahvistettiin, heitettiin kalustoa mereen, tehtiin kaikki inhimillinen voitava. Mikään ei auttanut. Raamattu sanoo, että viimein heiltä katosi jopa pelastumisen toivo. (Apt 27:20).
Koronapandemia tuntuu riehuvan tänä aikana kuin koillismyrsky. Tuntuu, että ihmiskunta tekee kaiken inhimillisen tehtävän tilanteen pelastamiseksi. Silti tuntuu, ettei mikään keino oikein tepsi kunnolla. Edelleen ollaan myrskyn kourissa.
Juuri silloin, kun kaikki näytti olevan inhimillisesti toivotonta, Jumala ilmestyi. Paavali oli mies, joka ei lakannut luottamasta Jumalaan epätoivonkaan keskellä. Hän tiesi kenen puoleen kääntyi kun apua tarvittiin. Yön pimeinä tunteina hän oli polvistuneena Jumalan edessä ja luovutti itsensä ja kaikki laivalla olevat rukouksessa Jumalan käsiin. Ja Jumala vastasi ihmeellisellä tavalla. Jumala lähetti enkelinsä Paavalin tykö mukanaan ihmeellinen viesti: ’Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat’. (Apt 27:24).
Jumala ei jättänyt Paavalia eikä jätä meitäkään tänä päivänä oman onnemme nojaan. Saamme tuoda itsemme ja rakkaamme Herralle tiettäväksi ja odottaa ja luottaa Hänen apuunsa. Herra antoi tämän Raamatunkohdan rohkaisuksi meillekin. Jumala valvoo tilanteita, meidän ei tule hätäillä eikä pelätä. Jumala on asettanut meidät toivon tuojiksi tähän aikaan: ”Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.’ Apt 2:21. Tämä on ilosanoma, jota saamme pitää esillä!
Jumala on kutsunut sinut olemaan ”omassa laivassasi” rohkaisun ja toivon tuojana. Juuri siinä elämänpiirissä, perheen ja ystävien keskellä, joiden kanssa sinä teet matkaa. Niiden, jotka ovat aivan pelosta halvaantuneita että miten meidän tässä käy. Olemme itsekin heikkoja ja emme sen parempia ”purjehtijoita” kuin kukaan muu, mutta meillä on Pyhän Hengen kautta elävä toivo, jonka varassa teemme matkaa. Rohkaistaan kaikkia pysymään ”laivassa”, uskovien yhteydessä ja luottamaan Jeesuksen apuun.
Elämme ajassa, jossa Jumala kehoittaa meitä levittämään Kristuksen kirkkautta. Kol 1: 27 ”kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo” Emme voi kätkeä nyt lamppuamme vakan alle, vaan pitää Kristuksen valoa näkyvissä kaikille, jotka tarvitsevat toivoa. Vain pysymällä itse Hänessä vakaasti ja lujasti voimme olla levittämässä Kristuksen kirkkautta pimeälle maailmalle.
Jumala on kutsunut meidät olemaan tässä maailmassa toivon ja rohkaisun tuojina. Jumala ei aina vastaa siten, että olosuhteet jossa elämme helpottuisivat tai ahdingot poistuisivat. Mutta Hän vakuuttaa ettei kenenkään ole syytä pelätä, kun vain turvautuu hänen. Saamme tehdä Jumalan antamat tehtävät loppuun saakka niin kauan kuin meillä päiviä on, kuten teki Paavalikin. Kuten Paavali oli tuossa laivalla olosuhteiden riepoteltavana, mekin olemme osalliset tämän maailman kärsimyksiin. Mutta kuinka ihanaa on matkaa tehdä Herraan luottaen, kuten Paavalinkin kokemus oli 2.Kor 1: 10Ja hän pelasti meidät niin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme panneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa.
Mika Tapio, Porin vapaaseurakunnan pastori.