Siirry suoraan sisältöön

Aarre saviastioissa

Sunnuntaina päivällä klo 12 oli varmasti maailman historian suurimmista rukouskokouksista. Jos kaikki kristityt ottivat rukoushaasteen vastaan, kaikkiaan n. 2,5 miljardia ihmistä oli rukouksessa Jumalan puoleen. Meitä on siis paljon mutta jokaisen rukouksia tarvitaan.  Kaikki rukoilivat toki eri paikassa, mutta samojen asioiden puolesta, viruksen leviämistä vastaan, sairastuneiden parantumisen puolesta, rauhaa perheille, joiden lähiomaiset ovat kuolleet, maailman talouden puolesta ja hallitukselle ja päättäjille viisautta.

Myös vapaakirkko on haastanut kaikkia ihmisiä rukoilemaan joka päivä klo 12 vallitsevan tilanteen puolesta. 5.Moos 4: 7 Jumala kysyy: Sillä onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme, on lähellä meitä, niin usein kuin me häntä rukoilemme? Jumala kutsuu meitä totiseen rukoukseen päivittäin. Hän haluaa olla meitä lähellä ja vastata rukoukseemme.

Jumalan Sanasta tänään on sydämelläni sinulle jakaa: Mikään olosuhde tai tilanne ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta! Room 8:  35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? 36Niinkuin kirjoitettu on: ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina”. 37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.

Ainoastaan synti voi meidät erottaa Jumalan rakkaudesta, mutta ei mikään olosuhde. Saat olla turvallisella mielellä ja tietää että Jeesus rakastaa sinua juuri nyt ja sinun ei tarvitse pelätä mitään.

Meidän ei tarvitse näissä olosuhteissa esittää kuitenkaan mitään uskonsankaria. Me saamme olla heikkoja. Jumalan voima tulee täydelliseksi nimittäin heikkoudessa. Anna sinä Hänen olla Jumala ja sinä saat turvata Hänen huolenpitoonsa ja apuunsa. Sisäinen olotilamme voi tuntea suurta avuttomuutta ja heikkoutta, mutta Jumala voi juuri silloin näkyä suurena elämässämme. Niin on juuri tarkoituskin. Paavali kirjoittaa:

2.Kor 4: 7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. 8Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, 9vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. 10Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.

Me saamme pysyä osassamme, hauraana saviastiana, mutta kuitenkin jotain äärimmäisen suurta ja kallisarvoista omistavina, Jeesuksen tuntemisen. Sen on tarkoitus päästä leviämään kauttamme. Juuri nyt on otollinen aika viedä ilosanomaa Jeesuksesta ihmisille, jotka eivät vielä häntä tunne. Ilosanoma on tämä: Kristus kantoi meidän syntimme ristinpuulle ja uskomalle Häneen saamme kaikki syntimme anteeksi. Se on tänäänkin tarjolla kaikille.

Uskovinakaan emme ole vapaat tämän maailman koetuksista ja murheista. Se ero kuitenkin on verrattuna siihen, joka ei Jeesusta tunne, ettei meidän tarvitse milloinkaan kulkea yksin näissä tilanteissa. Jeesus on kanssamme ja antaa meille avun.

Olemme siis… kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa. Ei ole varmaan ketään ihmistä, ketä tämä nykyinen olotila ei ahdistaisi. Ihminen miettii onko työpaikkaa epidemian jälkeen, miten selviän vuokranmaksusta tai lainoista, jopa onko rahaa ruokaan. Ne ovat todellisia ahdistuksia. Kuitenkin haluan sinua rohkaista, Jeesus ei jätä sinua pulaan! Hän auttaa sinua. On hyvä esimerkiksi pitää rukouspäiväkirjaa miten Jumala on auttanut meitä niin moninaisia kertoja ettemme huonona päivänä unohda sitä. Uskova voi olla monissa ahdingoissa, mutta umpikujassa Herraan turvaava ei koskaan ole! Kirjeensä alussa hän kertoo tilanteessa jossa he olivat Aasiassa: 2. Kor 1: 8 Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin, 9ja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää.

Ehkä Jumala joskus vie meidät niin voimakkaisiin haasteisiin, ettemme omin voimin siitä kykene nousemaan, vaan opimme niin syvällistä luottamista Jumalaan niin kuin vain olosuhteet voivat opettaa. Kuitenkin saat olla niissä turvallisella mielellä.

Voimme olla myös neuvottomat. Tuskin vielä kellään on viisautta sanoa, miten tästä aikanaan noustaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaa murehtia niistä. Hädän keskellä voimme levollisesti jättää itsemme ja lähimmäisemme Jeesuksen turviin. Corrie ten Boom oli aikanaan keskitysleirillä uskovaisena naisena. He kaikki elivät päivittäin siellä pienellä leipäpalasella ja vedellä. Corrie ten Boom sanoi että keskitysleiriltä selvisivät ne, joilla oli toivo. Jeesus antaa meillekin tulevaisuuden ja toivon. Hän on myös ihmeellinen neuvonantaja kaikissa tilanteissa.

Vainot koskettavat satoja miljoonia uskovia tällä hetkellä. Suomessakin on valitettavasti kristillisyyttä poljettu alas. Mutta muistetaan että aina siellä missä on vainoa Jeesuksen nimen tähden, hän itse on vainottujen kanssa, Jeesus ei koskaan hylkää vaan on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

Voimme kokea olevamme maahan kukistettuja mutta emme koskaan tuhottuja. Jeesuksella on edelleen kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Joskus me multa, joka tuntuu jäävän kaiken tuhon keskelle, voi olla uuden alun multa, johon toivon siemen kylvetään.

Nämä kaikki ovat siis Jumalan palvelijan elämään kuuluvia asioita. Raamattu on ne meille kertonut toivoksi ja rohkaisuksi, että Herra on meidän kanssamme niissä kaikissa.

Näiden kaikkien olotilojen keskellä Hän haluaa että suostumme Hänen käytettäväkseen. Ja kun Herra käyttää meitä, ei silloinkaan se tapahdu fanfaarien keskellä vaan joskus jopa täydellisen kaaoksen keskellä.

2. Kor 6: 4 kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa, 5ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa; 6puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa, 7totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa; 8kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina, 9tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina, 10murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken

Mekin voimme olla suureksi siunaukseksi kun suostumme kaikissa olosuhteissa palvelemaan Häntä. Nyt juuri on hyvä aika rukoilla ihmisten puolesta, viettää aikaa Herran kanssa ja tehdä oma osuutemme. Työ on kuitenkin Jumalan käsissä ja hän voi tehdä monin verroin enemmän kuin me pystymme kuvittelemaankaan.

1900- luvun alussa kiinassa toimi lähetystyöntekijänä James Fraser niminen mies Lisu heimon alueella. Tuo alue oli van muutama sata km Wuhanin alueesta. Hän saarnasi ympäri Himalajan vuoristoa. Ihmiset ottivat vastaan Kristuksen monissa kylissä ja Syntyi seurakuntia ympäriinsä. Kävi kuitenkin niin, että talvi oli Himalajan vuoristossa erityisen ankara ja hän ei päässyt pitämään kokouksia kyliin. Olisi kestänyt 3-5 päivää mennä yhteen kylään ja olisi ollut kuolemanvaarallista lumivyöryjen takia mennä niihin kyliin.  Aluksi hän suuttui tilanteesta, mutta sitten hän päätti luottaa Jumalaan ja käyttää aikansa rukoukseen, sen 3-5 päivää mikä olisi kestänyt yhteen kylään, sen ajan rukoukseen. Keväällä kun hän pääsi sinne, ne kylät, jotka olivat olleet rukouksen varassa olivat elävämpiä kuin ne vuoriston alkuvaiheilla olevat kylät joihin Fraser pääsi menemään. Rukouksessa on valtava voima ja se voi tehdä meidät Pyhässä Hengessä eläviksi ja voimallisiksi kun nyt olemme kodeissa. Ole siunattu Jeesuksessa Kristuksessa.

Mika Tapio, pastori

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.