Siirry suoraan sisältöön

Minne olet matkalla?

Raamatussa kerrotaan viljelyksillään rikastuneesta miehestä joka päätti että nyt suon itselleni moniksi vuosiksi, koko loppuelämäni ajaksi, lepoa, syömistä, juomista ja ilonpitoa. Yllättäen hän kuuli Jumalan sanovan; Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois.

Maailmallinen rikkaus ja viettelykset olivat sumentaneet miehen ajatusmaailman. Hän suunnitteli tulevaisuuttaan pitkälle, unohtaen jokaista ihmistä kerran ja usein yllättävästikin kohtaavan kuoleman ja sen jälkeisen iankaikkisuuselämän joko taivaassa tai helvetissä, ja ettei elämän pituus ole ihmisen omissa käsissä.

Ihmisen elämässä on paljon hyviäkin asioita, mutta myös synnistä saatavia hetkellisiä nautintoja, jotka saavat pauloihinsa niin, ettei ole koskaan aikaa pysähtyä miettimään iankaikkisuusasioita.

Näin oli myös omalla kohdallani. Vuonna 2000 Jumala kuitenkin pysäytti minut, antamalla etsikkoajan, jolloin sain ymmärtää, että Jeesus on sovittanut verellään kaikki syntini ristillä, kuolemalla puolestani, kärsien sen rangaistuksen, joka minua odottaisi iankaikkisessa kadotuksessa. Tunnustin syntini katuen ja hyljäten Jeesukselle. Jeesus sai luvan tulla elämäni Herraksi. Sain kokea anteeksiannon kautta rauhan, jonka Jumala antaa hänen poikaansa uskoville. Kova synnintunto ja kuolemanpelko väistyivät ja tilalle tuli tietoisuus siitä, että olen matkalla taivaaseen, iankaikkiseen elämään Jumalan luo.

Jos Jumala vaatii sielusi tänä yönä, tiedätkö minne sinä olet matkalla?

Markku Koski

Evankelista, Porin Vapaaseurakunta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.