Siirry suoraan sisältöön

Tahdotko tulla terveeksi?

Haluaisin tänään puhua kahdesta tarinasta ja kahdesta kysymyksestä. Kahdesta tarinasta, joissa Jeesus parantaa ihmisiä ja kysyy kaksi hyvin mielenkiintoista kysymystä. Ensimmäinen on Markuksen evankeliumista. Jeesus on lähtemäisillään Jerikosta opetuslapsiensa kanssa, ja suuri väkijoukko seuraa häntä. Eräs sokea mies, nimeltään Bartimaios, on kerjäämässä tien vieressä. Silloin ei ollut sosiaaliturvaa, joten kerjääminen oli Bartimaioksen ainoa toimeentulo. Hän istui päivästä toiseen kaupunkiin menevän tien varrella ja kerjäsi rahaa. Nyt hän kuulee ison väkijoukon tulevan ja kysyy joltakulta, mitä oikein tapahtuu ja he vastaavat, että Jeesus Nasaretilainen on täällä.

Bartimaios oli kuullut Jeesuksesta ja luultavasti tiesi, kuka tämä oli. Joten hän alkaa huutamaan ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minut!” Ihmiset käskevät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huutaa kovemmin ja kovemmin. Minun täytyy sanoa, että pidän tästä itse aika paljon. Ihmiset käskevät hänen olla hiljempaa, joten Bartimaios huutaa kovempaa ja kovempaa. No, Jeesus varmasti kuuli hänet, sillä hän pyytää, että Bartimaios tuotaisiin hänen luokseen. Nopeasti tämä heittää takkinsa pois ja kiirehtii Jeesuksen luo.

Ja sitten Jeesus kysyy hyvin mielenkiintoisen kysymyksen häneltä. Hän kysyy ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Minä sanon, että se on mielenkiintoinen, sillä oletan, että Jeesus tietää, mitä Bartimaios tarvitsee. Mutta Jeesus ei laita sanoja hänen suuhunsa, tai kerro hänelle, mitä hän tarvitsee. Minun mielestäni tämä kysymys tarkastelee Bartimaioksen uskoa. Mitä tämä uskoo Jeesuksen pystyvän tekemään hänelle? Jeesus kysyy ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” No Bartimaios ei selvästikään ollut suomalainen, tai seurakuntalainen, koska jos hän olisi ollut, hän olisi kohteliaasti vastannut, rukoile minun puolestani. Hän olisi ollut kohtelias, eikä olisi pyytänyt liian paljon tai liian rohkeasti Jeesukselta. Rukoile, että Jumala huolehtii minusta. Mutta ei. Hän kertoo Jeesukselle suoraan, mitä hän todella tarvitsee. ”Anna minulle näköni.” No sehän ei ole lainkaan kohteliaasti pyydetty. Eikö hän pyydä liikaa? Mutta Jeesus vastaa, ”Mene, uskosi on parantanut sinut.” Ja samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana. Uskosi on parantanut sinut.

Koska tämä mies uskoi, että Jeesus voi parantaa hänet, hänet parannettiin. Hän ei laittanut rajoja Jeesuksen kyvyille. Mitähän olisi käynyt, jos hän olisi vastannut jotain muuta, olisiko Jeesus silti parantanut hänet.? EN ole varma. Mutta kun Bartimaios sanoo, että hän haluaa nähdä, hän myös sanoo, että ”Jeesus, minä uskon, että olet se, kuka sanot olevasi. Sinulla on voima parantaa minut.” Se on uskon ilmaisu. Ja se usko Jeesukseen parantaa hänet. Jeesus ei sano, että MINÄ parannan sinut, vaan että uskosi on parantanut sinut. 

Uskon, että Jeesus kysyy meiltä saman kysymyksen. Mitä haluat minun tekevän sinulle? Hän ei pakota itseään meille, vaan antaa meille tilaa vastata, ja ilmaista uskomme. Mihin sinä uskot minun kykenevän? Joskus se, mitä Jeesus voi meille tehdä riippuu meidän uskostamme. Laitammeko rajoja Jeesuksen voimalle? Olemmeko kohteliaita, emmekä tahdo olla vaivaksi? Vai kerrommeko Jeesukselle juuri sen, mitä tarvitsemme? Laitammeko uskomme Jeesukseen ja siihen, että hän todella voi vaikuttaa elämämme. Että hän voi todella tehdä jotakin elämässämme. Kaikille teille kuuntelijoille siellä jossain, jotka kuten Bartimaios kamppailette elämän kanssa ja kaipaatte muutosta. Teille, jotka kutsutte Jeesusta. Hän kysyy teiltä, “Mitä haluat minun tekevän sinulle?”

Toinen tarina on vähän kuin ensimmäinenkin ja se löytyy Johanneksen evankeliumista. Jesus oli Jerusalemissa viettämässä juutalaisten Juhlaa. Temppelin ulkopuolella, Lammasportin lähellä oli allas, nimeltä Betesdan allas. Juutalaiset kävivät peseytymässä altaassa ennen Temppeliin menoa. Se oli rituaalinen puhdistautuminen, joka vaadittiin Jumalan laissa. Sitä allasta reunusti viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Aika ajoin vesi kuohusi, ja he uskoivat, että jos he pääsivät sisään, kun se vesi kuohuu, sitten heidät parannetaan.

No, siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jesus näki hänet makaamassa vuodematolla ja tiesi että hän oli jo pitkään ollut sairas. Tämä ei todennäköisesti ollut mikään yliluonnollinen tieto, niin kuin Jesuksella joskus oli, mutta se oli varmaan aika ilmiselvää, että mies oli ollut pitkään sairas. Ja Jeesus taas kysyi mieheltä todella mielenkiintoisen kysymyksen. Jeesus kysyi, ”Tahdotko tulla terveeksi?”

Vaikuttaa siltä, että mies ei tiennyt, että se oli Jeesus joka hänelle puhui, koska hän vastasi, että kyllä hän haluaa, mutta sitten hän selitti, ettei ole ketään joka auttaisi hänet altaaseen, kun se kuohahtaa ja joku muu aina ehtii ennen häntä. Jeesus sanoi hänelle ”Nouse, ota vuoteesi, ja kävele”. Ja mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. 

Jeesus ei näköjään ole tavallinen suomalainen tai seurakuntalainen. Koska jos hän olisi, kun mies sanoo, että hän haluaa tulla terveeksi, Jesus olisi vastannut että ”Joo, minä voin rukoilla sinun puolestasi, että Jumala siunaa sinua ja pitää sinusta huolta.” Jeesus ei myöskään anna miehelle jotain hengellistä vastausta. Niin kuin ”Jumalan rakkaus peittää sinut armossaan, jos vaan uskot sitten kaikki on hyvää…” Ei. Vaan Jeesus antaa hänelle tehtävän. Nouse, Ota, Kävele. Konkreettisia, yksinkertaisia, toiminallisia ohjeita. Ja mies nousi, otti, ja käveli. Tekemällä osoitamme uskoamme. Tekemällä meidät parannetaan. Uskon, että jos mies ei olisi noussut, ei hän olisi parantunutkaan. Joskus kun Jeesus kutsuu meitä, hän antaa meille tehtävän, ja me odotamme häntä, ja valitamme että miksi Jumala ei ole vaikuttamassa meidän elämässämme. Missä on Jeesus mun elämässäni? Mutta hän odottaa, että me nousemme. Tekemällä osoitamme uskoamme.

Sanoin, että on kaksi kiehtovaa kysymystä. Muistakaa että Jeesus kysyy mieheltä ”Tahdotko tulla terveeksi?” Minkälainen kysymys tuo oikein on? Tahdotko tulla terveeksi? Eikö se ole päivänselvää? Totta kai hän halusi tulla terveeksi. Miksi ei? Miksi Jeesus kysyi häneltä sitä? Olen oppinut, että Jeesus on todella viisas, eikä hän käytä sanojaan turhaa. Joten miksi Jeesus kysyy, tahdotko tulla terveeksi?

Luulen, että siksi, kun jotkut ihmiset eivät tahdo tulla terveiksi. Jotkut ihmiset eivät tahdo muuttua. Jotkut ihmiset haluavat olla uhri. He haluavat näytellä uhrin osaa, sillä heidän identiteettinsä on niin mietoutuneena siihen. Elämme uhriutumisen kulttuurissa tällä hetkellä, ja jotkin ihmiset saavat identiteettinsä uhrina olemisesta. ”Olen uhri, koska olen nainen. Koska olen tummaihoinen. Koska olen ulkomaailainen, homo, alkoholisti, minulla on kamalat vanhemmat, meillä ei ollut rahaa kun olin lapsi. Lista jatkuu jatkumistaan, mutta viesti on sama.

Maailma on minua vastaan. Se ei ole reilua. Se on jonkun toisen syytä. Kaikki haluavat olla jollain tavalla uhri tässä maailmassa. Miksi ihmiset haluavat olla uhreja? Miksi he eivät halua parantua? Koska se on hyvä tekosyy vältellä vastuuta. Vähän niin kuin jotkut ihmiset tahallaan jättäytyvät työttömiksi sen sijaan, että menisivät töihin. He eivät halua vastuuta. Se on aina jonkun muun syy. Joku muu sortaa minua. Tällä tavalla ajatteleminen antaa sijaa olla ottamatta vastuuta omasta elämästään. Nämä ihmiset uhriutuvat ja syyttävät aina jotain muuta sen sijaan, että katsoisivat itseään. Vastuunottaminen on liian vaikea prosessi. Sitten täytyisi kohdata totuuksia ja kysyä itseltään vaikeita kysymyksiä. Sitten täytyisi tehdä jotain. Täytyisi muuttua. On paljon helpompaa syyttää jotain toista.

Kun Jeesus kysyy, “Halutako tulla terveeksi?” Uskon, että hän kysyy, ”Haluatko ottaa vastuun omasta elämästäsi?” Haluatko muuttua? Koska tosiasia on, että jotkut ihmiset eivät halua.

Uskon, että Jeesus kysyy sinulta ja minulta, että “Tahdotko tulla terveeksi?” Eikä välttämättä fyysisessä mielessä, vaan kokonaisvaltaisessa. Mieleltämme, tunteiltamme ja hengellisesti.

Eräänä päivänä kuolemme fyysisesti, mutta Jeesuksella on voima tehdä meidät terveiksi ikuisesti. Jeesus demonstroi, että hänellä on valta synneistä oman elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Ja hänellä on valta antaa syntejä anteeksi. Hänellä on voima tehdä meidät terveiksi. Hänellä on valta parantaa meidät kaikesta, mikä tekee meidät sairaiksi fyysisesti, emotionaalisesti, psykologisesti ja hengellisesti. Jeesus on elämän leipä. Hänellä on elävä vesi. Jeesus on ihmisten valo, Hän on ylösnousemus ja elämä.

Kysymys onkin, tahdotko sinä tulla terveeksi? Tahdotko ottaa omasta elämästäsi vastuun? Tahdotko tunnistaa ja tunnustaa syntisi? Tahdotko muuttua? Jos tahdot terveeksi, niin ole rohkealla mielellä, nouse ylös, ja kerro Jeesukselle siitä, mitä todella tarvitset!

Jonathan Kyffin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.